Toimintamme

Huittisten Pelastakaa Lapset ry 25 vuotta

Vuotta 2022 varjosti alkuvuodesta alkanut Ukrainan sota. Annoimme lahjakortteja Ukrainalaisten avuksi ja pyrimme tiedottamaan liiton ohjeistuksen mukaan sekä jaoimme Facebookissa yleisiä tiedotuksia. 

Sota ja koronatilanne nostivat hintoja ja se toi perheille haasteita talouteen. Vastasimme tähän toimittamalla erikseen raportoitavia lahjakortteja suoraan perheille sekä Huittisten perhekeskuksen kautta. 

Huittisten Pelastakaa Lapset ry osallistui edelleen koko perheelle suunnatun Leppis-kerhon toiminnan rahoittamiseen. Kerho järjestetään Nuorisoklubilla lauantaisin ja siellä tarjotaan maksuton ruoka osallistujille. 

Eväitä Elämälle – ohjelmaan saimme lisää avustettavia. Toisen asteen opiskelijoita tuettiin oppimateriaalihankinnoissa silloin, kun mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiä oli uhattuna perheen vähävaraisuuden vuoksi. Harrastustuen kautta myönsimme tukea kohtuullisiin ja välttämättömiin harrastuskuluihin silloin, kun osallistuminen olisi perheen taloudellisen tilanteen vuoksi muutoin uhattuna.

Keväällä 2022 koronatilanne vallitsi vielä, joten perinteinen kirppistapahtuma päätettiin jättää järjestämättä.

Olimme mukana Huittisten Seurakunnan järjestämässä pääsiäisaskartelussa la 9.4. Pisteellämme tehtiin helmimassasta ja kananmunan muotoisista massapalloista pääsiäismunia. Tapahtumassa oli paljon lapsiperheitä ja askartelupisteemme oli hyvin suosittu.

Hankimme laivaleikkipuistoon ison hiekkalaatikon kaupungilta saamallamme avustusrahalla. Se asennettiin puistoon kesällä kaupungin omana työnä. Hallintaoikeus puiston alueeseen päättyi 31.1.2022 ja nyt Huittisten kaupunki hallinnoi puistoa. Halutessamme voimme järjestää siellä tapahtumia.

Osallistuimme Huittisten Hullu Yö –tapahtumaan keväällä pe 6.5. Pidimme pankkiaukiolla vohvelikahvilaa ja myimme Vanhalla Virtasella arpoja. Saarioinen lahjoitti vohveleihin hillot. Vohveleita, kahvia ja pillimehuja myytiin reilusti. Arpavoittoja lahjoittivat monet paikalliset yritykset: Kassimatti, Freezer, PihaSuomela, K-Market Härkäpakari, HelmiHelena, Wanha WPK, Huhtamokka, Huittisten Kirjakauppa, Lidl, Desapi, Huittisten Säästömarket, Näkökeskus, S-market, Artemiia, Rentukka, Saarioinen, Seloy, Heinosen taksi, Lauttakylä-lehti, Digitoimisto Huima ja Koti-ikkuna. Arpavoittoja ihasteltiin ja arpoja olisi mennyt kaupaksi enemmänkin – voitot loppuivat jo paljon ennen kuin tapahtuma.

Keväällä 2022 myönnettiin kahdelle Pellonpuiston kahdeksasluokkalaiselle koululaiselle Kiva Kaveri – stipendit. Stipendi myönnetään sellaiselle oppilaalle, joka on käyttäytynyt muita kohtaan reilusti ja toiminnallaan sitä kautta edistää lapsen oikeuksien toteutumista. 

Aito Säästöpankki järjesti Hyviä tekoja – kampanjan, johon osallistuimme ja saimme toimintaamme avustuksen.

Elokuussa Pelastakaa Lapset – järjestö vietti 100-vuotissynttäreitä, jonka kunniaksi järjestettiin ympäri maata Suuret lastensynttärit la 20.8. Samalla juhlistettiin myös Huittisten Pelastakaa Lapset ry:n 25-vuotissynttäreitä. Tapahtumassa oli runsaasti kävijöitä Huittisten Nuorisoklubilla. Esiintyjänä oli taikuri Joni Suvanto, joka teki myös ilmapalloteoksia lapsille. Synttäreillä oli erilaisia aktiviteetteja: ongintaa, askartelua, lasten paloauto, taikurin varusteiden etsintää, temppurata sekä kasvomaalausta. Tarjottavana oli hattaraa, popcornia ja muita herkkuja. Koko tapahtuma oli maksuton.

Perinteinen lastenvaate- ja tarvikekirppis järjestettiin parin vuoden tauon jälkeen syksyllä la 24.9. Kaikki myyntipaikat isossa hallissa saatiin täyteen. Suosittu ja odotettu kirppis houkutteli myös runsaasti ostajia.

Huittisten Säästöpankkisäätiö myönsi meille avustuksen Korumies Arvin luentopäivään. Halusimme luoda lapsille ja nuorille toivoa ja uskoa tulevaisuuteen – rohkaista toteuttamaan unelmia. Ja pohtia yhtenä vaihtoehtona myös yrittäjyyttä. Tapahtuma toteutettiin ke 5.10. Risto Ryti -salissa. Korumies Arvi kertoi luennollaan mm. unelmien tavoittelusta, yrityksen perustamisesta, yrittäjyydestä ja kiusaamisen ehkäisystä. Aamupäivällä kuulijoina olivat perusopetuksen alakoululaisista 4.-6.luokkalaiset ja yläkoululaiset, myöhemmin vielä toisen asteen opiskelijoita. Kaikille avoimessa iltatilaisuudessa Arvin luennon lisäksi Punkalaitumen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Hanna-Mari Vuorisalo kertoi meille 4H-yrittäjyydestä. Nuori 14-vuotias punkalaitumelainen 4H-yrittäjä Tuomas Lumme kertoi meille omista kokemuksistaan. Hän oli kesällä 2022 perustanut TL Pop-It -yrityksensä, joka maahantuo ja myy pop it -leluja.

Koko perheen Pimeä metsä –tapahtuma järjestettiin jo kolmatta kertaa Lapsen oikeuksien päivänä su 20.11 Huittisten Ratsastuskeskuksen maisemissa. Ulkotulin ja heijastimin valaistulla polulla oli erilaisia pieniä tehtäviä ja aktiviteetteja, laavulla aarteenetsintää sekä makkaranpaistoa. Kävijöitä oli runsaasti, saimme jälleen uuden kävijäennätyksen. Sää suosi ja tunnelma oli mahtava. Pimeä metsä –tapahtuman järjestämistä olivat tukemassa Huittisten Ratsastuskeskus, OP Satapirkka, LähiTapiola Länsi-Suomi, Huittisten Urheiluautoilijat ry, Kotikatu Jokilaakso Oy ja Roadkill Mcc.

Pimeä metsä -tapahtumassa jaettiin Vuoden lapsellinen teko – diplomi ja sen saajaksi valikoitui yksimielisesti Anne Heinonen. Perusteluina oli se pyyteetön työ ja auttaminen, mitä hän tekee paikallisten ja myös etenkin ukrainalaisten lasten, nuorten ja perheiden hyväksi. Lisätietoja Vuoden lapsellinen teko -diplomista.

Yhdistyksemme osallistui Joulu Jokaiselle -keräykseen ostamalla kolme lahjaa paikallisille lapsille tai nuorille toimitettavaksi. Lisäksi toimme jouluiloa paikallisiin vähävaraisiin lapsiperheisiin jakamalla heille lahjakortteja.